Kaunis syyslauantai kokoonnuimme Iisalmen Pelastakaa Lasten hallituksen kanssa pohtimaan yhdistyksen toimintaa ja tulevaisuutta. Seuraavia mietteitä syntyi tuosta tapaamisesta.
Olemme toimineet matalalla profiililla, mikä on monissa avustustehtävissämme luonnollista. Monet yhdistyksen aikaan saamat asiat olisi kuitenkin tarpeen saattaa näkyväksi, esimerkiksi avustustoimintamme tulokset ja siitä saadut palautteet. Kuluvan vuoden aikana harrastustukea tai oppimateriaalitukea on saanut yhteensä yli 40 lasta ja nuorta. Vanhemmilta on tullut esimerkiksi seuraavia viestejä: ”Lapseni ei olisi ilman tätä tukea voinut lähteä lukioon”, ”Mikäli meille ei olisi myönnetty oppikirjatukea, olisi pojan lukion käynti ollut mahdotonta, olisimme olleet kirjaston kirjojen varassa”. ”Halusin kertoa ilouutisen: tyttömme pääsi musiikkiopiston pääsykokeiden kautta sisälle opiskelemaan. Ihan varmasti muskarilla ja soitinvalmennusryhmällä on ollut todella suuri merkitys siihen, että hän menestyi pääsykokeissa!! Hän on tosi iloinen ja niin olemme me vanhemmatkin. Kiitos siis vielä kerran tuesta, se tosiaan tuottaa tulosta!”
Jäsenistömme toimii vapaaehtoisina esim. perheiden tukihenkilöinä ja monissa Perheentalon yhteisissä toiminnoissa ja tapahtumissa. Todella tärkeä vapaaehtoistehtävä on hallituksen jäsenyys, jonkun on hoidettava niin avustustoiminnan päätökset kuin käytännön tehtävätkin, esimerkiksi rahastonhoitaja on meille keskeinen henkilö! Hallituksena olemme kehittämässä meille todella tärkeää Perheentalo-yhteistyötä, joka toimii jo mallina uusille Perheentaloille usealla paikkakunnalla sekä valtakunnallisen Lapsiperheiden kehittämisohjelman yhtenä tapana saavuttaa perheitä ja tukea heitä.
Runnin Pelariihessä pohdimme yhdistyksemme arvoja. Niitä ovat VASTUULLISUUS, KUMPPANUUS, LUOVUUS, MÄÄRÄTIETOISUUS JA TINKIMÄTTÖMYYS JA YHTEISÖLLISYYS. Nuo sanat kuulostavat hienoilta, mutta ne sisältävät sen, miten me haluamme edistää lapsen oikeuksia ja parantaa lasten ja lapsiperheiden elämää täällä Ylä-Savossa, ja tarpeen vaatiessa kauempana maailmalla. Juuri nyt, tässä maailmassa, tämä työ yhdessä tuottaa meille myös iloa, tyydytystä ja voimaa siitä, että mekin, ja jokainen, voi tehdä jotain!
Tule mukaan! Tarvitsemme uusia ystäviä, kumppaneita, kannattajia, auttajia, vapaaehtoisia, tarvitsemme sinua.