Toimintamme

Nippu ilmapalloja.

Lasten ja nuorten tasavertaiset mahdollisuudet harrastuksiin ja koulutukseen ovat meille tärkeitä, siksi tärkein toimintamuotomme on Eväitä Elämälle -ohjelman mukainen harrastustuki ja toisen asteen koulutuksessa olevien nuorten oppimateriaalituki. Näihin avustuksiin käytimme vuonna 2023 yli 16000 euroa ja tukea saaneita lapsia ja nuoria oli yhteensä 37. Lisäksi jaoimme ruokalahjakortteja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville perheille yhteensä 4500 euroa, tuettuja perheitä oli yhteensä 57. Yhteensä avustimme yläsavolaisia perheitä yli 20000 eurolla! Tätä työtä tekemään tarvitsemme myös uusia vapaaehtoisia ja sitä kautta uusia voimavaroja. Haluatko sinä olla mukana?

Olemme yksi kolmesta Perheentalo-yhteistyön toimijasta MLL:n Iisalmen yhdistyksen ja Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistyksen kanssa. Sen voimin kehitämme perhekeskustoimintaa ja kynnyksetöntä perheiden kohtaamispaikkaa, jossa heille on tarjolla monipuolista tukea perheen arkeen ja vanhemmuuteen. Mm. alueellamme jo yli 20 vuotta ollutta Pelastakaa Lasten lapsiperheiden tukihenkilötoimintaa  kehitetään ja tukihenkilöiden jaksamista edistetään yhteistyössä Pelastakaa Lasten Itä-Suomen aluetoimiston, yhdistyksemme ja Perheentalo-toiminnan voimin, nykyisin myös sporttikummit toimivat samalla periaatteella.

Haluamme järjestää lapsille ja perheille iloa tuottavia tapahtumia kuten konsertteja, teatteriesityksiä ja lastenjuhlia. Kuluvana vuonna tulossa ovat Perheentalo-yhteistyön 20-vuotisjuhlat ja tietysti myös isot lastenjuhlat!

Yhteystiedot

Iisalmen Pelastakaa Lapset ry
Pohjolankatu 6 L 6
74100 Iisalmi

Hallitus 2024

Puheenjohtaja Päivi Korolainen p. 0440 273 708 iisalmi@pelastakaalapset.net
Sihteeri Lea Ihatsu-Herranen
Varapuheenjohtaja Helena Saastamoinen
Rahastonhoitaja / jäsen Pirkko-Liisa Metso
Jäsen Maija Leena Kumpulainen

Varajäsenet Riitta Murtola ja Sinikka Roth